lauantai 21. tammikuuta 2023

Oppikaa nyt saatana mitä se käytännössä tarkoittaisi että Ukraina olisi jälleen osa Moskovan oblastia: Noin 40 miljoonan ukrainalaispopulaa ja väestöään voitaisiin käyttää uutena tykinruokana muuta eurooppaa vastaan mukaanlukien Suomi

Eduskuntavaaliehdokas historioitsija Lehto Seppo Tampere Pirkanmaa 25.6.2022 Hervantajärvi https://miehitetyt-alueet-takaisin.blogspot.com/

Liian monet jopa suomalaiset unohtavat, minkä jo historia kertoo:

Imperialistinen jatkuvasti sotarikoksiin syyllistyvä Ryssä käyttää aina miehitettyjen ja Ryssän ikeen alla olevien alueiden väestöä uusiin valloituksiin uhraamatta omiaan.

Näin on käytetty suomalaisiakin tsetseeneitä, puolalaisia, saksalaisia, turkkilaisia ja japanilaisia vastaan. #Oppikaa se. Ukrainan väestö seuraavana jos Moskovan lipun alle joutuvat ovat jälleen hyökkäysjoukkojen kärjessä muita vastaan kuten viime sodissa, vahingoksemme. Nyt jo Ryssä käyttää ukrainalaisia Ukrainan valloittamiseen niiltä alueilta mitkä hallussaan.

Virolaisia, muita balttilaisia käytettiin Afganistanin sodissa Sovjet-aikaan etc. Alkaako raksuttamaan?

Sama metodi on ollut Ranskalla, Englannilla, Espanjalla siirtomaajoukko-osastoja käyttäessään toisia kilpailevia siirtomaavaltoja eli käytännössä muita europpalaisiakin valtioita vastaan.

Oppikaa nyt saatana mitä se käytännössä tarkoittaisi että Ukraina olisi jälleen osa Moskovan oblastia: Noin 40 miljoonan ukrainalaispopulaa ja väestöään voitaisiin käyttää uutena tykinruokana muuta eurooppaa vastaan mukaanlukien Suomi.

Seppo Lehto kansanedustajaehdokas Tampere Pirkanmaa 21.1.2023 

------
Leopard tanks from Poland to Ukraine?




Saksan ja saksalaisten yksipuolinen natsittelu on johtanut siihen että Saksassa on vallalla Ryssän perseennuolu, eikä apua anneta sinne missä sitä tarvitaan oikealla tavalla eli hyökkäysvaunuilla Ryssän miehitysjoukkojen nujertamiseksi. Toivottavasti Puola, Tsekki antavat omistaan jo nyt jotta homma etenee Ukrainan miehitystilanteen poistamiseksi.

------
This kind of tanks Ukraine needs Leopard battle tank of the Armoured Brigade Look at more next link:





'Free the Leopards!' Campaign aims to 'embarrass' Germany into sending tanks to Ukraine 

Access to the commentsCOMMENTS
By David Mac Dougall

--------
----------------

maanantai 24. lokakuuta 2022

Seppo Lehto eduskuntaan avoin ajattelija historioitsija monen alan osaaja, monen asian ymmärtäjä, mutta monen paheen kieltäjä: Julkitupakointi sanktioitava Singapore tapaan, ei huumeluolille, huumevälittäjille kovaa vankeutta kuin murhamiehille samalla rangaistusasteikolla.

60-v Seppo Lehto Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa monen alan osaaja pihatöistä metsätöihin yleissivitys enempi kuin ministereillä tai ns virkaloisilla ymv farisealaisilla loisilla

Tampereelta kajahtaa "Karjala takaisin = Kaikki miehitetyt alueet takaisin ryöstösaalineen ja korkoineen ( kompensaatioina) Kuola 3:n kannaksen raja miehittäjä-Ryssältä

Seppo Lehto HuK moniosaaja huippuosaaja eduskuntavaaliehdokkaana 2023 Tampereelta eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla. Tervetuloa jakamaan Seppo Lehto eduskuntaan tiedotteita sekä ideoimaan eduskuntavaalikampanjointia tavoitteeseen. 

Vahva eurooppa vaatii oikeutta alkuperäkansoille ei matuinvaasioille. Ryssän matuinvaasiot europaassa suurinta väestövaihtoa. Ukrainassakin yli 10 miljoonaa joutunut jättämään kotinsa ja tilalle tuotettu Krimiä myöden muista moskovan oblastin kansoja. 

Isyys perustuttava dna:han, mikäli lapsi siitetty avioliitossa ilman kirjallista vahvistusta ja suostumusta toisen lukuun, niin siittäjälle isyys elatusmaksuineen.

Seppo Lehto eduskuntaan avoin ajattelija historioitsija monen alan osaaja, monen asian ymmärtäjä, mutta monen paheen kieltäjä: Julkitupakointi sanktioitava Singapore tapaan, ei huumeluolille, huumevälittäjille kovaa vankeutta kuin murhamiehille samalla rangaistusasteikolla.

Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa Seppo Lehto eduskuntavaalimainos 1995 pätee 2023 edelleen. Oheisiin vaatimuksiin sisältyy viivästymisanktiot miehittäjä-Ryssältä alueluovutuksina Marskin 3:n kannaksen mukaan!
Kansainvälisen oikeuden mukaan korvauksia on saatava miehittäjä-Ryssältä alueriistoista ja hyökkäyssodistaan Suomea kohtaan. Sama juttu Ukrainalla.


----------



-------

https://seppo-lehto-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com/

--------------------------------

perjantai 30. syyskuuta 2022

Nyt torun sinua @KorpinenLaura #Nimenomaan #USA:n vahva tuki #rauhoittaa sitä ettei #sotarikollinen #miehittäjä-#Ryssä pääse #murhaamaan ukrainalaisia kuten #Putin haluaa

HIMARS-raketinheitinjärjestelmä oikeaa tarvittavaa aseapua USAsta Ukrainaan. Kiitos.


Nyt torun sinua @KorpinenLaura #Nimenomaan #USA:n vahva tuki #rauhoittaa sitä ettei #sotarikollinen #miehittäjä-#Ryssä pääse #murhaamaan ukrainalaisia kuten #Putin haluaa

#EduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2023 #SeppoLehto

Eduskuntavaaliehdokas Lehto Seppo Pirkanmaa 60 vuotta monipuolinen historioitsija yrittäjä kansakunnan asialla eduskuntaan tuellanne https://Seppo-Lehto-eduskuntaan.blogspot.com





Viite: Laura Korpinen twittertili ohessa tiedoksi minne voitte mennä lataamaan vastalauseenne miehittäjä-Ryssän terrorin hyväksyntää ja hyväksyjiä vastaan: -------------------------------------

-----
Viite:
Laura Korpinen julkaisi oheisen tapaista: USA päätös antaa 300 km kantaman #HIMARS-ohjuksia Ukrainalle ei ole omiaan ainakaan rauhoittamaan tilannetta. Jos on Venäjällä sotahaluja, tuntuu sama ongelma vaivaavan USAa. Suomen pitäisi pysytellä suurvaltaristiriidoista visusti erossa. Nyt menty pää kolmantena jalkana mukaan.
681
157
503

Miki Sileoni 🇫🇮
@Miki_Sileoni
Replying to 
@KorpinenLaura
Rauhoittamaan? Siis Venäjän pitäisi antaa vapaasti tappaa ja raiskata jatkossakin ukrainalaisia. Tätä kutsut tilanteen rauhoittamiseksi?
Translate Tweet

----







Maailma ilman stalinismia putinismia ja ryssäläisiä desantteja keskuudessamme virkaloisina lehtineekereinä ymv kusettajiamme eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla 2023 varmasti antistalinisti, antiputinisti Seppo Lehto suomalaisemman Suomen asialla https://Valkoinen-vaihtoehto.blogspot.com valkoinen vaihtoehto kuten vapaussoturit 1918 punaista valhetta ja punaterroria vastaan vapaussodassamme 1918


Eduskuntavaaliehdokkaanne valkoisemman tulevaisuuden asialla ilman veripunalipun valheiden jakamista ripotelleen keskuuteemme kuten erkki tuomioja, tarja halonen ovat toimineet matti vanhasen ja muiden ryssäläispuolueiden tapaan




----------------------- 
 ------------------

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Kotimainen raaka-aine ja kotipuutarhat kunniaan, ei kiitos ruokatarvikkeille toiselta puolen maailman. Suomen turvattava elintarvikeomavaraisuutensa nyt ja aina

Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto Kotipuutarhuri Tampere punaherukka persiljaa tuorreena  22.7.2022 elintarvikeomavaraisuus kansakunnalliseksi tavoitteeksi

Kotimainen raaka-aine ja kotipuutarhat kunniaan, ei kiitos ruokatarvikkeille toiselta puolen maailman. Suomen turvattava elintarvikeomavaraisuutensa nyt ja aina. 

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Seppo Lehto: Punaherukkaa persiljaa tuorreena valkosipuliperunoiden kanssa Elintarvikeomavaraisuus tavoitteeksi Kuva 22.7.2022


EU:n laitettava kunnon tullit Kiina ymv:lle tahoille. Vapaakauppa tuhoaa elintarvike - ja energiaomavaraisuutemme.

Suomessa palautettava sukellusveneiden valmistus meriteollisena osaamisena puolustusvoimiemme merireittien turvaksi, samoin muukin aseistustuotanto kasvatettava samaan osuuteen viennistä mitä se on USA:lla ymv Natomailla.

Kanadasta Ukrainaan GPS-ohjattuja Excalibureja uusi aseapu on tykinammusten ykkösluokkaa


Ukraina EU:n ja Naton täysjäseneksi yhdellä kellonlyömällä virallisine rajoineen Krim ja itäiset Ukrainan alueet mukaanlukien, sillä takaamme EU:nkin energia- ja ruokaomavaraisuuden


Kuvien nimet kertovat mistä on kyse: "Ukraina shows midle finger to Russian warcriminals" ja "warcriminal putin" 


Ukraine refusing to surrender to Russian parasite warcriminals

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Lehto Seppo kansakunnallinen ovimies portsari valkoisempaan tulevaisuuteen https://Seppo-Lehto-eduskuntaan.blogspot.com


Tamperelainen tunnettu yhteiskuntakriitikko Seppo Lehto eduskuntaan historioitsija humanistina, joka tietää miten pitää edetä niin yksilö, kuin kansakunnallisilla tasoilla EU:ssa, Natossa ja laittaa "luu kurkkuun itäiselle imperialistiselle rosvolle moskovan oblastille.



Russia imperialist terrorist country
--------
---------------

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Suomen näkökulmasta ei ole kuin 1 vaihtoehto: Tukea Ukrainalle, Ryssälle kaikki mahdolliset pakotteet ja toimintarajoitteet hyötyä raaka-aineiden viennistä ulkomaille rahoittamaan Ukrainan vastaista sotaa

Warcriminal vladimir putin


Suomen näkökulmasta ei ole kuin 1 vaihtoehto: Tukea Ukrainalle, Ryssälle kaikki mahdolliset pakotteet ja toimintarajoitteet jottei pääse hyötymään raaka-aineiden viennistä ulkomaille rahoittamaan Ukrainan vastaista sotaa

Russia decieve always 5.3.2022















Ukrainian refugees into European countries






















Mikäli Ukraina alistetaan, niin ukrainalaisia käytetään kuten viime sodissa Ryssän lipun alla Suomea ja muita vastaan.

Joskus ihmettelen alkeismatematiikan hallintaa eri kirjoittajilla, sekä historiantuntemattomuutta.

Ryssä iskee siviilikohteisiin Ukrainassa
























Suomalaisia käytettin samoin Puolan, Tsetsenian, Bulgarian ja Japanin sodissa kuin olimme osa Ryssälää. Joten joko "lamppu" syttyi?


























Itsenäinen Ukraina takaa senverran vähempi Ru-lipun takana olevia. Se pitäisi olla itsestäänselvää?

Seppo Lehto elämänohje Hiihtämään aina kun mahdollista 19.2.2022





























Seppo Lehto historioitsija, eduskuntavaaliehdokas Tampere
Ajan Suunta päätoimittaja

Ohessa muistutuksena 1:1:een vastaavasta Ryssän hyökkäyksestä Suomeen talvisodan sytyttäen 1939:

11.12.1939 Suomi Ryssän hyökkäyksen jälkeen vetoamassa apua



----------------------
-------------------------------------------

perjantai 28. tammikuuta 2022

On erittäin onnetonta ettei ymmärretä että täällä asuu Saksan kokoisella alueella 5 miljoonaa, ei 80 miljoonaa, etäisyydet syövät ajoaikaa ja rahaa, siksi bensanhinnan pitäisi olla edullisempaa kuin keskieuroopassa


Eduskuntavaaleissa 2023 muistettava kansalaisoikeutemme edulliseen kulkemiseen, sekä maamme turvaaminen miehittäjä-Ryssän toimilta. Se on Seppo Lehdon ydinsanoma Suomen Suunta haastattelussaankin 25.1.2022. Katso haastattelu alta olevalta videolta mikä on tässä upotettuna blogiin:



Välttäkäämme Georgian, Ukrainan kohtalot Natojäsenyydellä:

On erittäin onnetonta ettei ymmärretä että täällä asuu Saksan kokoisella alueella 5 miljoonaa, ei 80 miljoonaa, etäisyydet syövät ajoaikaa ja rahaa, siksi bensanhinnan pitäisi olla edullisempaa kuin keskieuroopassa. 

#SeppoLehto #eduskuntaan Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa 2023 Pro Natojäsenyys välittömästi Suomelle!

Suomi Naton jäseneksi jäsenhakemus jättämällä, turvallisuustakuut eduksemme heti!





Pro välitön Naton täysjäsenyyshakemus, jottei Ryssä pääse kenkkuilemaan kuten on tehnyt muille mm Tsetsenia, Georgia, Ukraina etc

Putinin naurettava kommari-imperialistin itkut voitte suhteuttaa katsomalla karttaa missä on Nato naapurissaan:


-----------
Taustaa Nato-vaatimuksille ihan vain kuvina jos olette niin sokeita ettette huomaa mitä imperialistinen maailman suurin maa pinta-alaltaan miehittäjä- ja sotarikollinen Ryssä touhuaa:

































-----
The United States and our Allies and partners are united across the board in our commitment to Ukraine's sovereignty and territorial integrity – and Kyiv's right to choose its own security arrangements and alliances.
----
Tamperelainen Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 eduskuntavaaleissa turvallisemman Suomen asialla, ole sinäkin?
-------------------------

maanantai 31. joulukuuta 2018

Eduskuntavaalit 2019: Joukkoraiskaajien maahantulo on syytä ennakoida ja estää ko ilmiöt lähtöruutuihinsa. Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa sotapakolaisia, vaan pysykööt lähialueillaan


Eduskuntavaalit 2019: Joukkoraiskaajien, ymv elintasopakolaisten ja kusettajien maahantulo on syytä ennakoida ja estää ko ilmiöt lähtöruutuihinsa. 

Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa sotapakolaisia, joiden joukossa suuri prosentti kaikkea muuta kuin toivottavaa väestöä, pysykööt lähialueillaan, mistä voivat nopsaan palata kotiseuduilleen kun tilanne otollinen.

Samoin on syytä pitää huolta siitä ettei ko tahoja majoiteta keskuuteemme vaan ovat turvapaikkakäsittelyn ajan siirtoleireillä, mieluiten silloinkin Afrikassa, mistä voidaan sijoittaa ko mantereen lähtöpisteensä lähialueille. 
Esim. Somalien "turvapaikkaliiketoiminta" passien hukkaamisineen on syytä lopettaa ja aloittaa Norjan esimerkin mukaan somalien palauttamiset.

Valkoinen vaihtoehto eduskuntaan 2019: Ei kiitos valkoisten orjakaupalle mustan tulevaisuuden alttarilla (kuva yllä).


Pirkanmaalta Seppo Lehto: Ennen osattiin Tampereen työväentalollakin liputtaa hakaristilipuilla, sen jälkeen on liputettu vain miehittäjä-Ryssän valheilla ja lipuilla



Kun paska lainehtii viemäritukoksen takia paskahuusissa, ei sitä paskaa lapioida olohuoneeseen. Järki unohtunut matuinvaasion ja islamin kohdalta. 

Kehitysapukusetukselle loppu, ei euroakaan tukea ja kansamme velkaannuttamisia ylipopulaatioiden tukemiseksi.
------------------
Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa varma valkoinen vaihtoehto valkoisen tulevaisuuden tiellä. Muistakaa miten kävi Rhodesian valkoisille, miten on nyt käymässä E-Afrikan valkoisille.
https://seppo-lehto-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com/
------------------